Normaalina olisi ihanaa. Söisi silloin, kun vatsassa kurisee. Söisi sen verran ettei kurisisi enää. Söisi järkevästi ennalta tekemiä harkittuja aineksia tai ruokia. Ottaisi jälkiruokaa kohtuudella. Olisi tyytyväinen. Ruoan jatkuva miettiminen ei hallitsisi elämää.

Tiedättekös mitä! Jostain ihmeestä kuvailemani Nomaali-olotila on laskeutunut ylleni. Se herkkuhimohiiri on vaihtunut täysin Normaaliin ihmiseen (puhun pelkästä ruuasta, muuhun en ota kantaa).

Nyt voin alkaa antamaan neuvoja herkkuhimohiiri-vaiheessa painiville ja tulla mahdollisimman ärsyttäväksi ihmiseksi, joka kummeksuu miksi joku syö vaikkei ole nälkä. Tai voin ohjeistamaan syömään tarkkoina aikoina ruoka-aineympyrän mukaan ja sättiä niitä, jotka eivät niin tee. On se helppoa, normaalina.